Helsingin Sanomat otsikolla Seksuaaliseen häirintään puuttuminen on eduskunnassa vaikeaa

Jutussa haastatellan vihreiden entistä kansanedustajaa, Rosa Meriläistä, aiheena eduskunnan tuore tasa-arvoselvitys. Selvityksen mukaan "jopa kymmenet naistyöntekijät olivat kokeneet seksuaalista häirintää. Lähes 40 prosentissa tapauksissa häirintään oli syyllistynyt kansanedustaja." Meriläisen mukaan ongelmasta ei puhuta koska asian esille tuovat naiset pelkäävät joutuvansa "julkisesti riepotelluksi."
"Meriläisen mielestä seksuaalinen ahdistelu on tapa näyttää naiselle hänen oikea paikkansa. Monilla työpaikoilla oletetaan, että on naisen asia ratkaista tilanne niin, ettei kumpikaan osapuoli menetä kasvojaan."

Luvut eivät ole millään lailla uskomattomia. Kukapa ei olisi todistanut tilannetta jossa mies huorittelee naista äänekkäästi tai kommentoi kadulla tämän ulkoisia ominaisuuksia. Ja kuten Meriläinen osuvasti muistutti, "on turha kuvitella, että eduskunta on irrallinen saareke, jossa on vain poikkeuksellisen hyviä ihmisiä." Yllättävämpää, ja myös äärimmäisen harmillista, on sen sijaan se, että yhä tänä päivänä naiset kokevat etteivät voi tulla julkisuuteen näiden asioiden kanssa. Tätä ongelmaa oppii kuitenkin ymmärtämään  kun lukee kansanedustaja Lyly Rajalan kommentteja asian suhteen:

" "Olin kuin puulla päähän lyöty. En ole koskaan havainnut mitään sen tyyppistä eduskunnassa. Ehkä nykyään on naisilta mennyt käsitteet sekaisin", Rajala ihmettelee.

Rajalan mielestä eduskunnassa onkin nykyisin vallalla "ämmäkulttuuri". "Olisi aihetta perustaa sinne miesverkosto, että miehet jotenkin pysyisivät kuviossa mukana."

Rajalan mielestä nykyajan naiset ovat liian herkkähipiäisiä. "

Naisilla menneet käsitteet sekaisin? Tämä harhaluulo ihmetyttää itseäni.
Yhteiskunnassamme on yleisesti ymmärretyt  ja hyväksytyt pelisäännöt. Yksi niistä on ihmisen päätösvalta omaan kehoonsa ja koskemattomuus. Kenelläkään ei ole oikeutta koskea toista ihmistä alueille joita pidetään intiimeinä ilman henkilön suostumusta. Tämä lienee selkeimpiä sääntöjä, takapuolelle läpsiminen on törkeää käytöstä, useimmat ymmärtävät tämän. Myös verbaalinen väkivalta kuten aiemmin mainitsemani huorittelu ja ulkokuoren röyhkeä arvostelu lienee itsestäänselvästi tuomittavaa.
Mutta myös jatkuva, ahdisteluun menevä vihjailu, avoin tuijottaminen, "tytöttely", on kaikki asialliseen työyhteisöön kuulumatonta toimintaa.
Asia, jonka pitäisi olla itsestäänselvää, mutta joka ei kaikille tunnu sitä olevan.

Ämmäkulttuuri? Mitä Rajala tällä tarkoittaa? Ainahan eduskunnassa on ollut miesten kerhoja ja "äijäkulttuuria", miksei naisilla saisi olla omaa "ämmäkulttuuriaan"? Ja mitä tämä "ämmäkulttuuri" on?
Naisia jotka tukevat toisiaan? Naisia jotka puolustavat oikeuksiaan?
Sillä itse olen tullut siihen tulokseen, että kun puhutaan tästä "ämmäkulttuurista" niin tarkoitetaan joko kritisoida edellä mainittuja asioita (joissa en tosiaankaan itse löydä mitään kritisoitavaa; onko tasa-arvo ja naisten vahvuus joillekkin miehille uhka?)tai mennään taas "feministimafian" puolelle.
"Feministimafia" taas on naurettavuudessaan ja epäuskottavuudessan samaa luokkaa kuin kaikki muutkin perinteiset salaliittoreoriat. Feministit hallitsevat maatamme ja alistavat miehiä.
He ovat vallassa kaikkialla ja vääristelevät tutkimustuloksia.
Ja uskokaa tai älkää, mutta Suomessa on miehiä jotka ovat vakuuttuneita miesten asemasta alistettuna sukupuolena. Heistä saatan kirjoittaa myöhemmin.

Miesverkostoja eduskunnassa lienee tarpeeksi.

Ja nyt tulee Rajan neronleimaus.

" "Nykyisin määrätyt asiat ovat rasistisia ja loukkaavia. 1950-luvulla syntynyt ei koe niitä tänäkään päivänä loukkaavaksi. Ehkä se on sukupolvikysymys", Rajala arvelee. "

Voin hyvin kuvitella että 50-luvulla seksuaalista häirintää pidettiin normaalina. Mutta miten ihmeessä tällä voi perustella nykyisiä asenteita? Eikö edustaja Rajala ole itse kymmenien vuosien aikana nykyaikaistunut asenteiltaan? Olen onnellinen että naisen asema on parantunut niin paljon niinkin lyhyessä ajassa enkä tahdo takaisin 50-luvulle.

" Näyttäis vahvasti siltä, että jotkut ovat jääneet paitsi ja vaille nipistelyä ja "hävyttömiä" ehdotuksia ja tästä syystä lähteneet kuten poliitikoilla on tapana epäsuorasti ajamaan asiaansa." Läppävikainen turvautuu vanhaan kunnon "seksikkäästi pukeutuva nainen saa syyttää itseään jos tulee raiskatuksi"-teoriaan: "Hienoa, että asiantuntijaksi oli Hesarissa valittu taas kaikissa medioissa esiintyvä Rosa Meriläinen, joka voisi tässä asiassa katsoa peiliin. Roiskeläpät ja rintanapit viittaavat kyllä paitsi huonoon makuun ja arvostelukyvyn täydelliseen puuttumiseen myös miesten seksuaaliseen häirintään. Sitä saa, mitä tilaa." Katseen kestävä nainen jatkaa samalla linjalla: "Tuntuu kyllä että tämä naisten valittaminen menee aivan liiallisuuksiin, sinäkin Jutta kerrot että pidät päälläsi vielä provosoivia vaatteita..siis aivan tietoisesti, eli "kerjäät" oikein niitä katseita kaiken muunkin päälle, ja sitten valitat! Häirintää toki esiintyy, mutta pitäisi olla mielestäni Marilyn Monroe ketä jahdataan joka päivä, ajatelkaa naiset jotain muutakin välillä kuin omaa itseänne kuinka olette "palvonnan" kohteena joka päivä koska luulotautisuuskaan ei ole hyväksi!"

Nainen Heinävedeltä, en ole kanssasisaresi:
"Myönnetään, hyvät kanssasisaret, se, että me naiset teemme kaikkemme, että olisimme mahdollisimman viehättäviä ja puoleensavetäviä vastakkaisen sukupuolen silmissä. Kun sitten miesten seksuaalinen kiinnostus ei olekaan aivan toivomamme mukaista, nimitämme sitä seksuaaliseksi häirinnäksi."

  Taloussanomissa otsikolla "Nuoret viittaavat kintaalla eettisyydelle"

"21.1. 15:40 Nuoret ja pääkaupunkiseudulla asuvat suhtautuvat tuotteiden eettisyyteen usein välinpitämättömämmin kuin muut.

...

Alle 25-vuotiaat ovat esimerkiksi kaikkein nihkeimpiä boikotoimaan yrityksiä, joiden toiminnan on mediassa kerrottu olevan epäeettistä. Nuoret ovat myös muita hanakampia ostamaan mieluisan tuotteen miettimättä tuotannon mahdollisia epäkohtia.

...

Vain 14 prosenttia tutkimukseen vastanneista oli jättänyt ostamatta jonkin tuotteen ympäristösyistä ja 16 prosenttia eettisistä syistä.

...

Hänen mukaansa kuluttajat haluavat yritysten tekevän työn heidän puolestaan eli odottavat vastuullisuutta yrityksiltä.

Myös ympäristöjärjestö Dodon perustaja ja ajatushautomo Demoksen tutkimusjohtaja Aleksi Neuvonen uskoo, että ihmiset odottavat jonkinlaista johtajuutta. Omilla teoilla ei uskota olevan paljon merkitystä.

– Haastaisin kaupan toimijoita mukaan tarjoamaan vastuullisia tuotteita."

Uutinen ei sinänsä yllätä. Vaikka mahdollisuuksista vaikuttaa kuluttajana keskustellaan säännöllisesti, tyypillinen suomalainen kuluttaja ei juurikaan mieti valintojensa eettisyyttä.

Syitä on useita.
Kuten tutkimuksesta käy ilmi, varakkaat ja korkeasti koulutetut miettivät ostoksiaan enemmän kuin köyhemmät ja vähemmän koulutetut. Tässä ilmenee (itsestäänselvä) ero kulutuksen mahdollisuuksissa ja tiedon määrässä. Miten vähemmän rahaa käytettävissä, sitä suurempi merkitys tuoteen hinnalla on. Ja koska laadunvalvonnan ja toimivan kilpailun takia tuotteiden laatuerot voivat olla mitättömiä (esim. elintarvikkeissa), voi pienikin hintaero olla ratkaiseva.

Tiedottaminen tuotteiden alkuperästä on yhä puutteellista. Eettisyydellä markkinoivat merkit tuovat sen selkeästi esille, muut tyytyvät olemaan hiljaa. Luurankoja varmasti löytyy monesta kaapista. Samaan aikaan eettisten tuotteiden valikoima on suppea, joskin laajenemaan päin (kiitos suosion lisääntymisen).

Yleinen asenneilmapiiri ei kannusta välittämään sen kummemmin naapurista kuin kehitysmaiden lapsistakaan. Kvartaalikulttuuri pyrkii nopeisiin voittoihin ja ruokkii sitten ihmisen luontaisia piirteitä, ahneutta sekä kärsimättömyyttä. Kirkosta ja uskonnosta etääntyminen vahvistaa tätä pysymättömyyden filosofiaa, enää ei ole tarvetta pedata taivaspaikkaa hyvien tekojen avulla. Ahneus ei enää olekkaan kuolemansynti vaan menestyjän merkki.
Onnea ja ihmisarvoa mitataan rahalla ja nimikkeillä. Vanhemmat tekevät säännöllistä ylityötä ja ostavat lapsilleen tavaroita, jo päiväkodeissa lapset jaotellaan ulkoisten tekijöiden mukaan. Inhimillisille arvoille ei enää ole sijaa, vanhemmilla ei ole aikaa istua lastensa kanssa puhumassa siitä mikä on oikein ja väärin ja mitä onni on.
Kukaan ei halua luopua mistään sillä tähän kaikkeen on totuttu ja tuohan materiaali mukavuutta ja hupia. Pelätään myös jälkeenjäämistä, jos jään lasteni kanssa kotiin, putoanko työelämästä, tuleeko minusta epäonnistuja?

Barrikaadeille nouseminen ei ole muodikasta. 70-luku on kaukana menneisyydessä ja se on pölyttynyt yhdessä vasemmistolaisuuden kanssa. Oikeiston nousu merkitsee kansalaisten luottamuksen kasvua vallitsevaan talousjärjestelmään. Pahimmillaan tämä aiheuttaa ihmisissä sokeaa uskoa ja passivoitumista. Ajatellaan, että kapitalismi kyllä pitää huolen itsestään. Kansalaisliikkeet ja mielenilmaukset eivät sovi yksilön vastuutta korostavaan oikeistolaisuuteen. Trendikkäästi ollaan kyllä sitä mieltä että lapsityövoima on väärin, mutta teoilla tätä ei osoiteta.

Loppujen lopuksi kaiken vaikuttamisen suurimpia ongelmia lienee ajattelumalli "yhdellä ei ole merkitystä". "Miksi äänestäisin, ei sillä ole kuitenkaan väliä." "En jaksa kierrättää kun ei kukaan muukaan". On aivan totta, ettei yksi ihminen näe tällaisia valintoja tehdessään konkreettista ja välitöntä hyötyä. Siksi olisikin tärkeää, että eettisyydestä tulisi yksilölle henkisesti palkitsevaa toimintaa.


Itse en voi kehua ostosteni eettisyydellä. Perheessäni kierrätetään itsestäänselvyytenä ja tulen jatkamaan sitä myös omassa asunnossani. Tuotteissa valitsen pitkälti hinnan perusteella, syynä on rahan niukkuus.Ostan paljon käytettynä (suosittellen lämpimästi kirpputoreihin tutustumista kaikille) ja kuljen matkani käytännössä aina joko jalan, pyörällä tai linja-autolla. Perheelläni on auto, mutta sitä käytetään pääsääntöisesti työmatkoihin ja kaupassakäyntiin. Pyrin valitsemaan kotimaista, luomua ja Reilun Kaupan tuotteita mahdollisuuksien mukaan. Turkiksia en käytä sillä vastustan eläinten tappamista pelkän turkin vuoksi. Nahkatuotteita valmistettaessa sentään hyödynnetään "koko" eläin. En koskaan heitä roskia maahan. Meikeissäni suosin eläintestaamattomia, tosin en tunne tämänhetkistä lakia, enkä ole varma voiko Suomessa ostaa eläintestattua kosmetiikka (olettaisin kuitenkin että voi). McDonaldsia aloin boikotoida vuosia sitten, helppo boikotti kun en pahemmin puljun tarjonnasta välitä. En anna koskaan rahaa keräyksiin sillä en usko rahojen päätyvän sinne minne pitäisi, saati olevan tehokas ratkaisu ongelmiin. Olin kasvissyöjä mutta lopetin, edelleenkään en lihasta välitä (pahaa, uskokaa pois). Ostan vapaankanan munia, tosin en ole vakuuttunut niiden paremmuudesta.

Luen myös itseni melko oikeistolaiseksi, olen ateisti ja varsin materialistinen ihminen. Yritän olla parempi ihminen.

    Jotkut ihmiset kirjoittavat elämänsä aikana kymmeniä päiväkirjoja täyteen merkintöjä. Minulla oli yksi päiväkirja johon purin pahimmat lapsuuden vihanpurkaukseni ja jonka häpeissäni revin palasiksi vuosia myöhemmin. Koko ikäni olen ollut persoonaltani yhtä vakaa kuin tuuliviiri myrskysäällä ja tänään kirjoitettu on minulle huomenna tuntematonta. Blogin olen aloittanut useita kertoja. Joka kerta yritys päättyi blogin poistamiseen ja turhautuneeseen tietoon siitä, että huolimatta tietystä huomionhakuisesta tarpeestani saada ajatukseni kuuluville, en kuitenkaan ollut valmis jakamaan niitä muiden kanssa.
Kun ajatukset vielä myllertävät päässäni etsien lopullista muotoaan, edustaa niiden julkituonti minulle haavoittuvaksi asettumista, sanomattomuuden haarniskan riisumista. En koskaan vannoisi tekeväni mitään pidempään kuin päivän ajan, elän ikävä kyllä inspiraaton ja lapsellisen innostuksen ehdoilla ja pitkäaikaiset projektit ovat olleet minulle tähän asti mahdottomia.
Tällainen epäkypsyys on suuri osa luonnettani, ei osa josta olisin varsinaisesti ylpeä, mutta hyvin tärkeä osa siltikin. Toinen osa, hyvinkin tiukasti kiinnittynyt edelleseen, on tasapainoiluni kahden maailman välillä. Ei radikaalia sinänsä, maailmani on pikemminkin tylsän harmaa kuin musta ja valkoinen, mutta olennaista minulle tässä elämänvaiheessa jonka oletan paitsi olevan ohimenevää, myös muokkaavan persoonaani tiettyyn suuntaan. Se, mikä tuo suunta on, on minulle yhä arvoitus.